torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi vaihtuu - mitä teen milloinkin?

Mihin kaikki aika hurahtaa? Ihan vasta oli vuosi häihin, ja nyt enää vähän reilut seitsemän kuukautta! Jos kevät menee yhtä nopeasti, pitää olla tarkkana, että kaikki tulee ajallaan tehtyä - silloin vältytään turhalta stressiltä ja viime hetken panikoinnilta :) Siispä ajattelin näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi aikatauluttaa omia toimiani hieman tarkemmin (alustavat aikatauluni löydät välilehdestä To Do), tällä kertaa ihan kuukausitasolla jotta mikään tärkeä asia ei jäisi liian viime tippaan. Ehkä ihan kaikkea ei voi koskaan tietää etukäteen, eikä aikataulussa pysymisessä saa vetää itseään liian piippuun, mutta minä aikataulujen fanina uskon kuitenkin kovasti siihen, että on niistä myös paljon hyötyä. Ja aikataulujen avulla voi saada ihan vahingossa kaikki tärkeimmät jutut ajallaan tehtyä. Tässä siis hieman minun alustavaa suunnitelmaani, joka sopii mahdollisesti minun kevään ja kesän muihinkin suunnitelmiini. Tästä voikin ehkä saada vähän hääsuunnittelun suuntaa, mutta muokkaa aikataulua kuitenkin ilman huolta omien menojesi mukaan, meillä kaikilla kun on se oma tapa tehdä asioita :)


Suurimmat linjat ovat minulla jo aika hyvässä järjestyksessä, sillä kirkko ja juhlapaikka on varattu sopivaan aikaan samalle päivälle, juhlapaikan kanssa on keskusteltu alustavasti ruuista, koristeluista, yöpymisestä (vieraille varattu yöpaikkoja jo alustavasti) sekä käytännön etenemisestä, minulla on pientä kavennusta vaille valmis mekko odottamassa käyttöä ja sormukset ovat ihan näinä viikkoina valmiit. Kävin myös testaamassa hääkampaajan, joten kampaus ja meikki on myös varattuna. Myös häätili on avattu, säästäminen on hyvällä mallilla, ideakuvia on kerätty jo ihan todella paljon, häiden päälinjat päätetty, kukkia ideoitu ja save the date -kortitkin lähetetty alustavan vieraslistan mukaan. Lisäksi minulla on kutsuista ja monista koristeista tehtynä kokeiluja, hankittuna materiaaleja tai ainakin jotain ideaa, miten sen tulen toteuttamaan. (Näistä löytyy tarkemmin juttua, kun selaat vanhempia tekstejäni läpi :))

Minusta siis tuntuu, että olen jo hyvällä mallilla hääjuttujen kanssa, mutta sitten kun alan miettimään, mitä pitää vielä tehdä, huomaan listan olevan sitten kuitenkin aika pitkä. Ehkä suurimpina asioina meiltä puuttuu sulhasen puku ja asusteet sekä minulta kaikki muut mekon lisukkeet (kengät, sukkanauha, alusvaatteet juhlaan ja yöhön, korut, hiuskoru...) hui! Lisäksi kaasoijen mekot on tilaamatta, kutsut vaatisivat vielä toista koevedosta sekä tekemistä, konkreettisia juttuja on valmiina vasta vähän ja juhlapaikalta pitäisi vielä varmistaa useampi asia. Noh, siksipä tein vähän alustavaa suunnitelmaa siitä, mitä minun olisi hyvä tehtä milloinkin, jolloin saan ehkä vähän vähennettyä tunnetta siitä, miten paljon on vielä tehtävää - eli ei muuta kun kalenteri ja värilliset tussit käteen, ja suunnittelemaan!


Aloitin suunnitteluni listaamalla asiat, jotka pitää tehdä häihin mennessä, merkitsemällä niistä kaikkein kiireisimmät ja tämän jälkeen listaamalla häitä edeltävät kuukaudet. Tälläiseen kuukausijaotteluun päädyin:

Tammikuu

- mieti sormusten kaiverruksia ja jos mahdollista, lyö ne lukkoon
- varmista kirkkoaika (milloin päästään koristelemaan)
- kilpailuta kuopiolaisia ompelimoita häämekon korjaustöitä varten
(ja varaa vaikka jo aikakin, jos se onnistuu ja sopiva löytyy)
- etsi vaihtoehtoisia hääkoruja ja käy sovittamassa niitä
- käy hakemassa ideoihin täydennystä ja tukea häämessuilta (Love Me Do) sekä 
osta samalta reissulta mahdollisesti myös joitain puuttuvia asioira 
(esim. hiuskoru, pienet ihanat yksityiskohdat, muut korut, kengät)
- käy sovittamassa sulhasen kanssa hänen pukuaa ja tee päätös puvusta
- sovi kaason kanssa keväälle yhteinen viikonlopputapaaminen
- tilaa Now and Forever:stä hääjutut
- selvittele mahdollista "häätreeniä" ja yritä saada salitreenit taas 
osaksi päivittäistä viikkokiertoa
- arvioi yöpyjät uudelleen ja ilmoita se hääpaikalle

Helmikuu

- käy Kuopion häämessuilla hakemassa paikallisia ideoita
- päätä hääkorut!
- katsele aktiivisesti hääkenkiä ja mahdollisesti tee myös ostoksia
- tee toinen kutsukokeilu, jonka perusteella täydennä tarvikevarastoja ja aloita kutsujen teko
- ompele tuolilaput (ainakin puolet)
- etsi loput nauhat servettipidikkeisiin ja tee niitä  mahdollisimman paljon
- selvittele tanssikursseja (mm. häämessuilla) ja varaa ehkä jo sopiva häiden alle

Maaliskuu

- yritä löytää alusvaatteet ainakin häämekon alle
- tee kutsut loppuun
- tee paikkakortit loppuun
- kysele mahdollisen papin perään (joko tiedetän, kenet saadaan?)
- kaasotapaaminen?
- tilaa kaasojen mekot
- koristele maljakot
- ompele loput tuolilaput!

Huhtikuu

- tee tulostettavat hääkoristeet (bingo, onnenkyyneleet...)
- tee selkeä lista kaikista jo olevista koristeista, jonka avulla muistat ottaa 
kaiken olennaisen mukaan itse hääpäivänä
- kaiverruta sormukset, jos se on jäänyt tekemättä!
- vahvista vieraslista ja selvitä vaihtuneet osoitteet
- ideoi ohjelmaa ja ala varmistelemaan esiintyjiä ja puhujia
- laadi lahjalista
- kyttäile karkkitarjouksia :D

Toukokuu

- korjaa sukkanauha
- kokeile nimikkodrikkejä ja lyö ne lukkoon
- vie mekko pienennettäväksi (huom kengät ja alusvaatteet pakko olla)
- aloita häätreeni ja katso vähän, mitä suuhun laitat
- varmista kakkutilaus ja kampaaja
- jos mahdollista, tapaa pappeja ja suunnittele hääkaavaa sekä
seremonian musiikkia
- varaa aika poliisilaitokselle heti häiden jälkeen passin uusintaa varten
- lähetä kutsut!
- tee loput servettipidikkeet
- katsele vaimomekkoa tai mekkoa häämatkalle :)
- aloita häävideon kuvaus kuvaamalla yksityiskohtia
- ostaa häälaukku
- vahvista ruokalista
- suunnittele elustava istumajärjestys ja tee askastelut mahdollisimman pitkälle

Kesäkuu

- tee tiekyltit (tai delegoi isille)
- käy hääpaikalla tsekkaamassa kaikki juttut, erityisesti varmistamassa aika, 
jolloin pääsemme koristelemaan sekä tekemässä testikattaus vielä kerran 
(kaasot samalla testaamassa tilaa ja laitteita?)
- varaa manikyyri ja mahdollinen kasvohoito
- tarkista pöytäkoristeiden tilanne (ja jos jotain uupuu, tee se pikapuoliin)
- osta hääyön alusvaatteet!
- hanki huomenlahja
- muistuta besmaneja omista vaatejutuista
- selvitä hääauton tilanne sulhaselta
- lyö häiden ohjelma lukkoon (puhujat, esiintyjät ja alustava aikataulu)
- selvitä ja varaa äänentoisto
- suunnittele hääkakku loppuun ja sovi tarkkaan sen tuomisesta
- hommaa loput karkkibuffaherkut
- tee vieraslahjat

Heinäkuu

- käy kasvohoidossa loppukuusta
- käy hierojalla^^
- polttariiit!
- yritä välttää kolhuja :D
- hanki häämatkalle tarvittavat jutut
- jaa yöpyjät huviloihin ja karhua puuttuvia ilmoittautumisia
- kiertele hääpaikan lähellä etsimässä parhaat kuvauspaikat
ja etsi lisää ideakuvia potretteihin
- hanki vessakorien sisällöt
- avioliiton esteiden tutkinta
- delegoi hääviikon tehtäviä ja varmista, että kaikki tietävät omat juttunsa
- puhdista kihlasormus
- hae luvat tiekyltteihin
- vahvista istumajärjestys ja askartele se loppuun
- ilmoita allergiat eteenpäin
- totuttele hääkenkiin
- leivo itse tehtävät hääruuat
- suunnittele vihkimisen yksityiskohdat pappien kanssa (jos ei tehty aiemmin)

Elokuu

- käy läpi lista mukaan otettavista asiosta
- käy manikyyrissä
- pakkaa häämatkaa varten
- pyydä puheet kirjallisina
- pakkaa hyvissä ajoin mukaan kaikki tarpeellinen
- rakkaudenlukko, minne laitetaan?
- vihkiharjoitus
- hääauton koristelu

Huh, loppuihan se viimein :D Tässä siis isoja ja hyvinkin yksityiskohtaisia juttuja, joita on vielä tehtävänä. Kuukausitasolla ei kuitenkaan näytä minusta pahalta, jos vähänkään pysyn suunnitelmissa :) Pistääkö joku kohta silmään, joka ei ole yhtään oikeassa kohdassa? Vinkatkaa ihmeessä, jos jokun sellainen löytyy tai jos jotain tärkeää on unohtunut. Listani tulee varmasti vähän päivittymään ja vaikka haluaisinkin kaiken olevan tässä, tulee pikku juttuja (toivottavasti vain pikkujutta^^) ihan varmasti vielä monia lisää. Ehkäpä ne sujahtavat sopivalle paikalle ihan automaattisesti. Lisäksi minulla on onneksi monia apujoukkoja tarjolla ja innolla odotan vuotta 2016, jolloin pääsen viimeistelemään hääsuunnittelut sekä sanomaan tahdon unelmieni miehelle<3 Muistetaan siis pitää hääsuunnittelu positiivisena ja energisoivana asiana, tehdä asioita itselle sopivaan tahtiin sekä omalla tyylillä ja pitää mielessä, että tämä kaikki huipentuu parin näköiseen hääjuhlaan - joka on varmasti täydellinen sellaisenaan!

Onnen, inspiroinnin ja juhlahumun täyteistä uutta vuotta 2016 kaikille! <3

maanantai 28. joulukuuta 2015

Säästä maljakoissa - osta laseja!

Nyt kun pyhät ja sukulaiskierrokset ovat takana, ehtii ajatukset ennen ihan kunnon arjen alkua taas pyörähtää hääjutuissa. Niimpä kahmaisimme eilisellä Prisman reissulla mukaamme yhdeksän kappaletta "maljakoita", eli toisin sanoen yhdeksän kappaletta paksupohjaisia kapeita laseja, jotka toimivat ihan todella hyvin myös maljakoina! Hintaa näillä kolmen lasin pakkauksilla oli vajaat 4e/paketti, eli yksi maljakkomme maksaa meille noin 1,33e! Kun löysimme jotain näin halpaa, oli meidän pakko ostaa kaikki 12kpl valmiiksi samn tien. Ostimme ennen joulua yhden paketin kokeeksi ja nyt siis loput kolme pakettia, kun testipaketti osoittautui hyväksi. Tällaisesta lasista on kyse:



Jos siis olet hankkimassa pöytäasetelmiisi maljakoita kukille, kynttilöille, oksille tai muille koristeille, kannattaa ehdottomasti poiketa ensin lasihyllylle, sillä ihan samanlainen lasi maksaa paljon vähemmän kuin vastaavanlainen maljakkona myyty. Näin saat mukavasti säästöä koristelubudjettiisi :) Kukkamaljakon valinnassa on kuitenkin tärkeää huomioida se, että lasi on tarpeeksi painava, jottei kimppu kaada sitä. Ostamissamme laseissa oon paksu pohja, mikä auttaa sitä pysymään pystyssä. Lisäksi kannattaa ihan varmuuden vuoksi ostaa ensin "koelasi" ja mallata siihen ainakin mahdollisimman samanlaista kimppua kuin hääpöytään on tulossa, jolloin saa varmuuden lasin sopivuudesta maljakoksi painoineen ja muotoineen.

Näyttääkö kuitenkin lasiksi tarkoitettu maljakko onkun mielestä tylsältä? Ei huolta, sillä halvalla ostetut lasit voi huoletta koristella ihan niin kuin haluaa - ja hyvässä tapauksessa myydä jollekin toiselle maljakkoja etsivälle morsiamelle häiden jälkeen eteenpäin :) Minua kiinnostaisi lisätä laseihin ripaus pitsiä esimerkiksi pitsisen teippinauhan tai ohuen pitsinauhan avulla. Varmasti helppoa, edullista sekä kaunista, ja jos oikein innostuu, voi pitsinkin virkata itse^^ Taidankin kokeilla heti vuoden vaihduttua jonkinlaista maljakkokoristelua!



torstai 24. joulukuuta 2015

Rentouttavaa joulun aikaa!


"Joulun ihme salainen,
lahja hyvän sydämen.
Joulun lämpö talteen ota,
käytä sitä tuhlaten."
 
Rentouttavaa joulun aikaa kaikille!
Muistetaan nauttia herkuista, hetkistä ja ihmisistä
sekä ammentaa uutta energiaa tulevaan vuoteen<3

tiistai 22. joulukuuta 2015

Virtuaalista hääsuunnittelua

Sähköpostiini ilmestyi viesti hääsuunnittelusovelluksesta ja hääintoilijana minun oli ihan pakko käydä kurkkaamassa, millaista olisi suunnitella hääjuttuja virtuaalisesti. Menin siis App Storeen ja etsin sovellusta "Bride and Bouquet", josta voit kurkata lisää täältä. Tämä sovellus on suomalaisten Pirjo Kopin sekä Pasi Kivilompolon yhteistyössä kehittämä sovellus hääkimpun, -puvun ja -kampauksen suunnitteluun. Tarkoituksena on yhdistellä erilaisia tyylejä ja sitä kautta löytää ideaa esimerkiksi sille, millainen kukkakimppu sopisi oman häämekon tyyliin kaikkein parhaiten. Lähdinkin innolla kokeilemaan sovellusta etenkin, kun etusivulla oli vielä näin ihana kuva kukkakimpusta! 


Nopean latauksen jälkeen aloitin kokeilemaan tätä ilmaista sovellusta, mutta pieneksi harmikseni huomasin, että pääsinkin ilman ylimääräisiä maksuja käsiksi vain ihan muutamaan mekkoon, kampaukseen ja kimppuun :/ En siis saanut tällä tavalla sovelluksesta oikein mitään irti, mutta ideana vaikutti hauskalta ja miksei ihan toimivaltakin, jos haluaa vähän mallailla omaa kokonaisuutta ja on valmis tästä maksamaan. Itse en kuitenkaan ole valmis maksamaan tällaisen sovelluksen käytöstä, mutta voi olla, että etsin joku päivä jotain muita ilmaisia hääsovelluksia, jos niistä vaikka löytyisi vielä jotain vähän enemmän. Vinkkejä hyvistä hääsovelluksista saakin siis jaella! Toistaiseksi pidättäydyin kuitenkin ideakuvissa, häälehdissä, blogimaailman ideoinnissa, häämessuissa sekä muussa hääjuttujen bongailussa sovittamista ja kokeilua unohtamatta :)



lauantai 19. joulukuuta 2015

Pilkahdus joulunpunaista hääjuhlaan

Joulu lähestyy ja mikäs sen ihanampaa kuin fiilistellä joulun värejä ja hääjuhlaa samalla kertaa! Monella onkin häät jo alkuvuonna edessä ja myös joulun kieppeillä mennään naimisiin (kuten työkaverini tänään!<3). Halusinkin vähän etsiä ideakuvia siitä, miten herkullista joulunpunaista voisi somistaa osaksi hääjuhlaa kuitenkaan ottamatta joulua varsinaiseksi teemaksi, vaan ennemminkin tekemällä punaisesta kotoisan mausteen osaksi juhlan muutoin talvista tunnelmaa. Tässä siis vähän ideakuvia, joissa oli minun mielestäni osattu ottaa juuri sopivasti punaista mukaan:

Kaasojen ja morsiusneitojen mekot on varmasti yksi helpoin tapa tuoda tätäkin väriä osaksi hääjuhlaan, unohtamatta morsiuskimppua ajankohdalle ominaisine kukkineen ja varpuineen!



Kaikki lähtee kutsusta, joten sopivana määränä syvän punainen näyttäisi ihanalta näissäkin korteissa!


Syvän punaiset ruusut ovat ehkä yksi tunnetuimmista rakkauden symboleista, joten ne sopisivat todella hyvin myös hääjuhlaan tuomaan oikeanlaista tunnelmaa ja romantiikkaa, eikä liian jouluisesta tunnelmasta ole tietoakaan - ja ihana yhdistelmä kullan kanssa^^



Sitten on vielä tietysti ihan kaikki yksityiskohdat: kengät, kalvosinnapit, kauluspaita, korut, herkkupöytä ja ja ja...



Minusta näistä kuvista huokuu sopivasti tälle vuodenajalle ominaista syvää punaista, kuitenkin kunnioittaen hääteemaa ja pitäen se sopivasti erillään joulusta. Kuitenkin punainen tuo ihanasti lämpöä ja etenkin kullan kanssa myös juhlavuutta, jota etenkin sateisena talviaika kaivataa. Sitten kun joukkoon vielä lisää sopivasti kynttilöitä, puhdasta valkoista sekä talven kukkia ja havuja, on kokonaisuus varmasti aivan ihana! Ja tietysti tämä on ihan loistava valinta myös kesän juhliin tuomaan sopivaa romanttiikkaa ja tunnelmaa!

Inspiroivaa joulun aikaa kaikille!


maanantai 14. joulukuuta 2015

Rentoutta hääviikkoon ilmajoogasta

Hääviikko on monelle morsiamelle ja myös muille perheenjäsenille kiireinen viikko. Monella pienet yksityiskohdat jäävät viime hetkeen, minkä takia tuntuu, että päivät loppuvat kesken ja tekemistä on ihan todella paljon. Lisäksi mieltä voi askarruttaa ajatus siitä, että onhan kaikki olennainen muistettu. Siksipä moni morsian tarvitsisikin hääviikolla välillä ihan omaa aikaa, aikaa istahtaa hetkeksi alas ja viedä ajatukset ihan muualle. Näin tulee myös muistutettua, mikä kaikki oikeastaan on tärkeää ja samalla nautittua kaikesta tekemisestä. Miten sitten hakea tällaista rentouden ja läsnäolen tunnetta kiireen keskelle?

Keinoja on varmasti ihan todella monia! Minulla toimii parhaiten kotoa lähteminen esimerkiksi kävelylle, piknikille, lenkille, kahville tai sitten kotona hyvän kirjan ääreen uppoutuminen. Viime viikolla kuitenkin löysin vielä yhden ihan uuden jutun - nimittäin ilmajoogan! Tässäpä hyvä laji saada ajatukset muualle, keskittyä hetkeksi itseensä sekä antaa itselle lupa olla hetki ihan vaan omissa ajatuksissa. 


Kokeilinkin itse ilmajoogaa Kuopiossa Ready set pole -studiolla, jossa olen käynyt jo reilun vuoden tankotanssimassa (lue tästä lajista ja suositusta polttarinumerosta lisää täältä). Minulla on tänne kertakortteja, joten yksi ilta ajattelin, että miksen kokeilisi myös itselleni ihan uutta lajia, ilmajoogaa, kun sitäkin on tässä studiossa tarjolla! Lajin kokeilua tuki myös kiireinen viikko, jolloin tuntui, että tarvitsin jotain ihan erilaista ja rentouttavaa. Valitsin palauttavan tunnin, sillä halusin aloittaa lajin vähän kevyemmin ja tunnin jälkeen minulla oli todella rentoutunut ja itsensä ylittänyt olo! :) Tunnilla tehtiin erilaisia rauhallisia pitoja, joista tarjottiin eri tasoisille joogaajille erilaisia vaihtoehtoja. Jokainen siis teki liikkeet itselleen parhaalla tavalla keskittyen omaan kehoonsa rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Tunnilla myös opastettiin päästämään irti arjen ajatuksista ja keskittymään juuri siihen hetkeen.

Pidin todella paljon ensikosketuksesta tähän lajiin ja tunnilta tullessani mietin, miten hyvin ilmajooga voisi toimia kiireisen ja hektisen arjen keskellä pienenä rahoittumisen hetkenä. Se voisi olla myös hyvä pari toiminnalliselle liikunnalle, kuten kuntosalille, vauhdikkaalle ryhmäliikunnalle tai juoksulle. Tunnille voi hyvin mennä yksin, mutta halutessa vaikka yhdessä yhstävien tai kaasojen kanssa. Kannattaakin ehdottomasti kokeilla! Uskaltautuisinkohan kokeilemaan joku kerta vahvistavaa ilmajoogaa? Toisaalta juuri tässä palauttavassa ilmajoogassa on ihan oma rentouttava juttunsa:)

perjantai 11. joulukuuta 2015

Suussa sulavat vieraslahjat

Joulu lähestyy, mikä on yksi parhaista syistä viettää välillä laatuaikaa ystävien kesken sekä kokeilla uusia leivontaohjeita. Minä sain viettää ihanat pari päivää hyvän ystävän seurassa ja vähän jo perinteeksi muodostuneet leivontakokeilumme keskittyivät tällä kertaa joulukonvehteihin, joista kummallakaan ei ollut aiemmin kokemusta. Päätimme kuitenkin olla rohkeita ja kokeilla jotain ihan uutta! Samalla suklaapalloja pyöritellessämme mietimme (myös ystäväni menee lähivuosina naimisiin), miten ihana vieraslahjaidea tällaiset itse tehdyt suussa sulavat suklaakonvehdit olisivat. 


Kokeilimme kahta ohjetta, joista toinen löytyi ihan vahingossa Koti ja keittiö -lehden joulunumeroa (12/2015) selaillessani. Tästä koko idea itse asiassa myös lähti! Valitsimme tämän lehden kahdesta suklaavaihtoehdosta Suolapähkinätryffelit (n. 60-70kpl), joiden ohjetta sovelsimme seuraavasti:

 2 dl kuohukermaa
3/4 dl fariinisokeria
200 g rouhittua maitosuklaata
100 g rouhittua tummaa suklaata
50 g voita
pieni pussi suolapähkinöitä

Kiehauta kerma kattilassa ja anna sen tämän jälkeen porista miedolla lämmöllä muutama minuutti. Nosta kattila pois levyltä ja lisää joukkoon sokeri, suklaat sekä voi. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan. Laita massa kelmulla peitettynä pariksi tunniksi jääkaappiin. 

Tämä massan tekeminen oli todella nopeaa! Massan ollessa jääkaapissa rouhimme suolapähkinät valmiiksi ja teimme toisen, Kinuskikissan sivuilta löytyvän suklaamassan valmiiksi. Meidän versiomme ohjeesta meni näin:

Suklaapallerot (n. 30kpl)

100 g valkosuklaata
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl tomusokeria
värikkäitä nonparelleja koristeluun

Paloittele ja sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa. Lämmitä siirappi kattilassa, mutta älä kiehauta. Ota siirappi liedeltä ja sekoita joukkoon suklaasula sekä tomusokeri. Siirrä kattila liedelle "jälkilämpöön" ja kun seos on sekoitettu tasaiseksi, kaada se leivinpaperilla päällystettyyn vuokaa ja nosta jääkaappiin jäähtymään.


Tämän jälkeen pidimme vajaan kahden tunnin tauon, jonka jälkeen otimme massat jääkaapista, levitimme leveälle lautaselle ensin suolapähkinöitä, sitten nonparelleja, ja ryhdyimme pyörittelemään makeisia ottaen lusikalla aina pienen palan massasta ja sen jälkeen pyöritellen pallon käsin. Ensimmäinen massa oli vielä aika pehmeää, mutta kumihanskat kädessä se onnistui hyvin ja lisäksi koimme, että massan pehmeyden ansiosta siihen tarttui hyvin suht. karkeaa suolapähkinärouhetta. Suklaapalleroiden massa oli jo hyvin jähmettynyttä, mutta vähän aikaa palloja pyöritellessä käsien välissä massa lämpeni ja siihenkin tarttui nonparelleja tosi hyvin. Kahdestaan tämäkin vaihe hujalti nopeasti ja valmiit konvehdit asetimme ostamiimme karkkivuokiin. Samalla mietimme, miten hyvin vuokien väreillä sekä nonparellien värivalinnalla näistä voisi tuunata tosi hyviä vieraslahjoja tai karkkibuffet-makeisia juuri oman häiden teemojen mukaan!


Kannattaa ehdottomasti kokeilla joko hääjuhlaan, jouluun tai ihan vaan arkea piristämään! Näille n. 100 konvehdille tuli hintaa yhteensä reilu 20e (osa aineista valmiina, osaa jäi ihan kunnolla yli) ja tekeminen oli yllättävän helppoa ja mukavan stressitöntä. Pienillä variaatioilla, eri suklaiden hyödyntämisellä sekä koristeluiden kehittelyillä saa varmasti myös mukavia muunnoksia aikaan. Minä aion tällä kertaa kääriä näistä muutamat pakettiin ja varmasti palaan myös joku toinen kerta näiden ohjeiden äärelle:)

Herkullista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Vuoden Hääblogi 2016 -ehdokas

Luin tänään blogini sähköpostia ja huomasin, että olin saanut sähköpostia Nina Sjöbergiltä - blogini on siis ehdolla vuoden 2016 hääblogiksi! Vau! Olin todella otettu tästä uutisesta ja olenkin todella kiitollinen teille kaikille lukijoille ja kävijöille, jotka olette käyneet blogiani ehdottamassa :) On hieno fiilis nähdä, että tällaiset pienen bloggaajan ajatukset kiinnostavat teitä, iso kiitos siis vielä kaikille, tästä tuli ihan mahtava fiilis! :)


Vuoden 2016 -hääblogia voi käydä äänestämässä Love me do:n nettisivuilta ja äänestysaikaa on 6.12.2015 - 16.1.2016. Äänestää voi yhtä blogia kerran päivässä, mutta äänestyksestä huolimatta kannattaa sivulla joka tapauksessa poiketa bongaamassa ihania hääblogeja ja löytää sieltä juuri itselleen ne sopivimmat. Paljon huippuja blogeja koottuna samaan osoitteeseen, mikäs sen kätevämpää hakea myös itselle hääfiilistä!

Hääblogiäänestyksen tulokset julkistetaan Love me do -häätapahtumassa Helsingissä 23.1.2016, jonne on tulossa n. 150 näytteilleasaettajaa ja kaiken kukkuraksi tapahtuma on vielä ilmainen! Lue lisää tästä suuresta ja varmasti huikeasta häätapahtumasta täältä ja myös Facebookissa pystyy tapahtuman uusimpia kuulumisia bongailemaan. Hienoa, että on olemassa suuria häätapahtumia, joissa jokainen pääsee fiilistelemään häätunnelmaa maksutta. Hienoa on myös se, että tapahtuman puitteissa nostetaan esille eri kokoisia hääblogeja tavoitteena kertoa niiden olemassaolosta, ei niinkään arvottaa niitä paremmuusjärjestykseen. On kunnia olla osa tätä äänestystä! :) Kiitos vielä teille lukijoille ja ihanaa loppuviikkoa kaikille! <3

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Häämatkamme paratiisisaarille

Häämatkamme on nyt virallista! Lentoliput ja hotellivaraukset on tehty ja nyt aionkin kertoa teille, millaiselle häämatkalle minä ja tuleva mieheni olemme lähdössä pitkän harkinnan ja monien sumplimisien jälkeen. Meidän toiveissa oli lähteä matkalle, joka olisi sellainen, jota ei tule muuten koettua. Halusimme matkalta lämpöä, aurinkoa, upeita snorklausvesiä sekä sopivan helppoa oloa unohtamatta kauniita maisemia sekä pientä hääluksusta. Lisäksi halusimme lähteä pian häiden jälkeen, minkä takia suunnitelmamme kohdistuivat hyvin nopeasti Tahitin saarille, kuten jo viimeksi vähän vinkkailinkin. Kuitenkin matkan varaamiseen meni aikaa, kun kilpailutimme matkatoimistoja ja yritimme pysyä budjetissamme, mutta lopulta valitsimme matkatoimistoksemme Starlight toursin ystävällisen ja asiantuntevan palvelun, nopean viestittelyn ja soittelun sekä sopivan tarjouksen perusteella. Nyt ennakkomaksu on maksettu ja liput ovat meidän! :) Tällainen häämatka meille on siis tulossa:

1. Los Angeles


Lähdemme matkaan parin viikon kuluttua hääpäivästä lentohintojen laskun takia ja ehdimme mukavasti myös palautua rauhassa häähulinasta ja pakkailla tavaroita :) Olisimme itse suunnanneet heti Tahitin saarille, mutta kiitos matkanjärjestäjien, päätimme ottaa mennessä muutamaan yön välilaskun Los Angelesiin ja alan olla siitä jo tosi innoissani! Tässä kohteessa meille on vuokrattu avoauto, jolla meidän olisi tarkoitus pyörähtää Hollywoodissa, Beverly Hillsissä sekä Disneylandissa ja myös Santa Monica kiehtoisi, ja näin aloittaa häämatka tavallisessa hotellissa tutustuen meille kahdelle ihan uuteen mantereeseen, Amerikkaan! Nämä muutamat päivät tulevat varmasti olemaan aika toiminnan täyteisiä, mutta varmasti samalla todella antoisia :) Pitääkin alkaa googlailemaan julkkiksia, ketä täällä voisi bongailla :D

2. Tahiti, Papetee


Muutaman yön välipysähdyksen jälkeen suuntaamme varsinaiseen kohteeseemme, Ranskan Polynesiaan, jossa ensimmäiset kolme yötä vietämme pääsaarella Papeteen tuntumassa.  Hotellimme on todella kauniilla paikalla meren rannalla ja mereen sekä saareen tutustumisen ohella tällä saarella on mahdollista poiketa myös paikallisilla markkinoilla ja tehdä vähän ostoksiakin. Päätimmekin aloittaa lomamme vilkkaimmalta saarelta, jotta voimme ikään kuin aste asteelta edetä yhä hienommalle saarelle ja vähän parempaan hotellihuoneeseen (tässä hyvä vinkki kaikille, jotka haluavat luksusta, mutteivat halua maksaa siistä hirmuisen paljon, vähitellen siis kohti parempaa!).

3. Moorea


Seuraavaksi suuntaamme snorklausvesien sydämeen, Moorean saarelle. Tämä saari on aivan Tahitin pääsaaren tuntumassa, joten laivamatka ei ole pitkä. Täällä vietämme neljä yötä tutustuen meren elämään vähän uudesta näkövinkkelistä, nauttien saaren mahtavasta luonnosta sekä viettäen vain aikaa rentoille yhdessä hotellilla :)

4. Bora Bora 


Viimeiset kolme yötä vietämme kohteessa, johon ihan todella kovasti halusimme, nimittäin Bora Boralla! Tämä saari on tunnettu postikorttimaisemistaan, hienoista hotelleistaan, tietysti vedenalaisesta elämästään sekä häämatkalaisista. Kyseessä on siis kallein saari, jonka hulppeaan ympäristöön päätämme häämatkamme viettäen kolme yötä vesivillassa. Näin saamme askel askeleelta lähestyä tätä loman kohokohtaa nauttien aina jokaisen paikan omanlaisesta luonnosta ja vedestä, mutta samalla intoillen vielä edessä olevasta. Lisäksi olemme todella innoissamme siitä, että saamme samalla matkalla nähdä näin paljon kuitenkaan hengästymättä hotellivaihdoista lyhyiden matkojen ansiosta :)

Tämän jälkeen vietämme yhden vaihtoyön Papeteessa, jonka jälkeen lennämme muutaman välipysäkin kautta takaisin Suomeen. Aikaa häämatkaamme kuluu kaikkinensa noin kaksi viikkoa ja uskon, että sen aikana saamme nähdä jotain unohtumatonta, nauttia yhteisestä ajasta ja rauhasta, snorklailla innokkaina veden alla sekä fiilistellä yhteistä tulevaisuutta <3 Tällainen on siis meidän unelmiemme häämatka, jonka eteen on tehty ja vielä tehdään kovasti töitä, mutta olen varma, että tämä matka on kaiken sen arvoinen :)


maanantai 30. marraskuuta 2015

Vinkkilista häämatkan suunnitteluun

Elokuusta lähtien olemme Mikon kanssa kilpailuttaneet eri matkanjärjestäjiä häämatkamme tiimoilta ja vihdoin alamme olla loppupisteessä. Prosessi onkin ollut pitkä ja perusteellinen, minkä takia halusin kirjoittaa meidän kokemuksista, jos vaikka joku saa tätä kautta vinkkiä oman häämatkan suunnitteluun :) Samalla muotoilen vähän vinkkilistaa teille, joille häämatkan suunnittelu on edessä ja suunnitelmissa on perinteisestä pakettimatkasta poikkeava loma.


Ensinnäkin, jos suunnittelee kaukomatkaa, kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä lentojen hinnat ovat usein alhaisimmillaan noin 12-9kk ennen lähtöä ja silloin myös kaikissa hotelleissa ja kaikille lentoreiteillä on usein tilaa. On siis mistä valita! Sumplimiseen menee usein myös aika paljon aikaa, meilläkin hujahti tosi monta kuukautta pohtien ja ajatuksia pyöritellen, joten siksin kannattaa olla joissa liikkellä :)

Ihan ensimmäiseksi kannattaa keskustella yhdessä, mitä kumpikin häämatkalta haluaa ja luoda yhteset raamit sille, mitä lähdetään hakemaan, mitkä ovat häämatkassa tärkeimmät elementit ja missä bidjetissa ollaan valmiita liikkumaan. Me mietimme etukäteen, että haluamme "paratiisi" -kohteen ja lähdimmekin kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoja lämpötila ja hyvät snorklausvedet ensisijaisina mielessä. Lisäksi Mikko halusi, että joku yö yövytään vesibungalowissa, joten pidin siitä viimeiseen asti kiinni :D Lisäksi halusimme lähteä häiden jälkeen muutaman viikon sisällä. Nämä suuntasivatkin kohteitamme jo aika paljon.

Kohteiden kartottamisen jälkeen ihastuimme heti Tahitiin ja erityisesti Bora Boraan, mutta nopeasti omatoimimatkoja selailtuamme tulimme siihen tulokseen, että voisimme pyytää matkanjärjestäjiltä apua. Me olemme reissanneet kyllä jonkin verran ja se on aina mennyt hyvin, mutta häämatkalta haluamme myös helppoutta, sujuvuutta ja stressittömyyttä, mikä puolsi myös ammattilaisten puoleen kääntymistä. Taisimmekin muutaman kuukauden aikana pyytää tarjoukset ainakin Kilroylta, MrTravelilta, Kaleva Travelsilta, Helin matkoilta ja Starlight toursilta. Nopeasti myös huomasimme, miten hyviä neuvoja heiltä tuli! Olemmekin todella kiitollisia kaikille, jotka meitä neuvoivat, sillä juuri matkasjärjestäjien ansiosta keksimme yhdistää reissuun pikavisiitin Amerikassa sekä pyörähtää useammalla saarella yhden sijaan. Oli myös ihanaa, että pystyimme vain kertomaan omat toiveemme ja joku teki tarjouksen sen mukaan. Sen jälkeen, jos emme olleet johonkin kohtaan tyytyväisiä, muutimme sitä kohtaa, ja koko ajan oli apua tarjolla! Suurin haastemme oli kuitenkin budjettimme suhteessa toiveisiimme :D Niinpä meillä menikin paljon aikaa sen ideoimiseen, miten pääsemme mahdollsimman lähelle budjettiamme, mutta saamme kuitenkin toiveidemme mukaisen häämatkan. Kannattaakin ehdottomasti olla sinnikäs, jaksaa ehdottaa korjauksia, muistaa omat tärkeimmät asiat, olla valmis tinkimään jostain sekä kysyä useammalta taholta tarjouksia, sillä tarjouksissa oli selkeitä eroja, kuten tiedoissa ja maksukäytänteissäkin.

Samalla kun keskustelimme matkanjärjestäjien kanssa luimme paljon myös muiden kokemuksista ja vinkeistä, mitkä vahvistivat päätöksiämme. Kuitenkin pidimme koko ajan mielessä, että tämä matka on meidän häämatkamme, sen tulee olla meidän näköinen ja esimerkiksi budjetti on myös meidän asia, emmekä siksi ole jaelleet sitä muille, koska vähän arvokkaammat matkat tuntuvat herättävän aina mielipiteitä. Mutta kokemuksista ja ideoista puhuimme sitäkin enemmän :) Koko ajan myös keskustelimme keskenämme ja lopulta päätimme nostaa budjettiamme vähän, jotta saimme kaiken haluamamme ja nyt ihan matkan varauksen h-hetkellä aletaan olla jo aika innoissamme!


Nyt olemme oman häämatkamme kanssa siinä pisteessä, että olemme juuri lähettäneet yhdelle matkanjärjestäjälle vahvistuspyynnön ja ihan kohta matka on virallista! Kerronkin heti sen jälkeen teille suunnitelmamme, kokemuksia matkanjärjestäjästämme ja saatan myös mainita muidenkin läheisteni häämatkasuunnitelmista :) Tässä kuitenkin vielä koottu vinkkilista meidän kokemusten pohjalta siitä, miten häämatkan kanssa kannattaa edetä, jotta unelmista tulee totta:

1. Olkaa ajoissa liikkeellä!
2. Pohtikaa etukäteen, mitä lomalta haluatte
3. Päättäkää budjettihaitari (pientä liikkumavaraa kannattaa varata)
4. Miettikää, mistä olette tarvittaessa valmiita tinkimään
5. Kysykää ammattilaisilta apua ja neuvoja
6. Olkaa aktiivisia ja valmiita käyttämään aikaa suunnitteluun (näin säästää myös rahaa!)
7. Kysykää muiden kokemuksia
8. Luottakaa vaistoonne
9. Tehkää päätös teidän, älkää muiden takia
10. Uskaltakaa tavoitella unelmia!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Väripilkahduksia karkkibuffettiin

Pari päivää sitten postiluukusta vihdoin kilahti odottamani karkkibuffet-kipot! Tilasin nämä kipot Facebookin Hääkirppiksen kautta, josta muuten löytää tosi hyvin kaikkia hääjuttuja, vieläpä kohtuuhintaan. Nämä kipot olivat jääneet yhdellä morsiamella käyttämättä, sillä ne eivät ehtineet häihin - mutta nyt ne pääsevät käyttöön :)

Tällaiset pienet kipot on tarkoitus laittaa meidän karkkibuffettiin
karkin keräilyä varten :)

Meille tulee siis ehdottomasti karkkibuffet, josta olen jakanut ideakuvia täällä ja ideoinut sen sisältöön itse tehtyjä vaahtokarkkeja täällä. Olenkin jo etsiskellyt ja ostellut useampia kannellisia purkkeja, joihin on tarkoitus laittaa erilaisia, toisiinsa kauniisti sointuvia karkkeja. Lisäksi haluaisimme meidän karkkibuffetiin jotain pientä suolaista, joka voisi olla vaikka popcorneja. Mutta montaako karkkilajia olisi hyvä olla? Olen miettinyt seuraavia karkkeja ulkonäön ja hyvän maun perusteella:

- liitulakut
- valkoiset toffeepallot
- vaahtokarkit (esim. itse tehdyt)
- sekaisin punaisia irtokarkkeja (parissa kipossa)
- marmeladisydämiä (vai menisikö punaisten joukossa?)
- hopeisia paperikarkkeja
- lumipanttereita (?)

- popcorneja


Onko tässä jo vähän liian montaa lajia tai onko lajit liian samankaltaisia? Minä kyllä rakastan salmiakkia, mutta en oikein tiedä, haluanko mustaa mukaan, Siksi lisäsin lumipantterin listaan, sillä sitä kautta saisi valkoisen kautta monia hedelmiä ja salmiakkikin. Pitää kuitenkin vielä miettiä karkkien sopivia määriä, todella hankalaa yrittää miettiä etukäteen. Olin alun perin ajatellut, että 4-5 eri lajia tarpeeksi, mutta enää en ole varma.

Halusin siis sekä hyvia että kauniin värisiä karkkeja erilaisissa kannellisissa astioissa karkkibuffaamme ja kauhatkin on jo hankittuna hääkirppikseltä. Päävärinä karkeissa olisi valkoinen, vaaleanpunainen ja ehkä vähän hopeaa. Violetteihin sopiviin karkkeihin en ole vielä törmännyt ja ehkei violettia tarvita ihan joka paikkaan^^ Nyt pitäisi vaan osata valita :D Meillä on harkinnassa tilata karkkeja keväällä joko tukusta tai sitten yrittää yhyttää karkkiostoksista ainakin osa irtokarkkien alepäiviin! Niin ja mitä määrään tulee, ystäväni ystävän häissä karkkeja meni suunnilleen 170g/hlö, mutta me olemme miettineet, että voisimme laskea 150g/hlö, sillä meille tulee kahvipöytäänkin useampaa lisuketta kakulle. Tämän voisi tietty laskea vähän reiluksi, jolloin kakkeja tulisi meidän häihin 90 vieraalle 13,5kg, huh mikä määrä! Jos lajeja olisi vaikka se kuusi, olisi yhtä karkkilajia keskimäärin siis vähän reilut 2kg.


Pitää varmaan heti alkuvuonna keräillä potentiaalisia kippoja kasaan ja hieman mallailla kokonaisuutta sekä ostaa maistiaiskarkkeja ja miettiä näin karkkibuffetia vieraiden näkökulmasta :) Niin ja koska mietelauseet on meidän häiden juttu, tulee karkkibuffettiin ehdottomasti myös teksti: "Love is sweet" kauniisti kehyksissä<3




tiistai 24. marraskuuta 2015

Morsiusneitoilta

Eilen vietimme iltaa yhdessä morsiusneitomme kanssa, ensimmäistä kertaa hääfiilistellen yhdessä kaikkea tähän mennessä tehtyä häihin liittyvää. Suunnittelimme tätä iltaa jo muutama viikko sitten ja oli ihanaa päästä vihdoin ihastelemaan hääjuttuja ihan kaksistaan! Ja teille vielä, jotka ette ole aiemmin lukeneet juttuani meidän huipusta morsiusneidosta, voitte lukea sen täältä :)

Meidän morsiusneito-morsian -illan pääteemana oli mekot - minun mekkoni sekä morsiusneidon mekkoideointi. Hääfiilistely alkoikin sillä, että kaivomme minun mekkoni pukupussin syövereistä ja morsiusneitomme näki sen nyt siis ihan ensimmäistä kertaa - ja tykkäsi todella paljon :) Katselimme mekkoa rauhassa ja fiilistelimme sen ihania ykistyiskohtia (minusta se on edelleenkiin niiiin ihana!^^) Näytin myös sovituskuvan, jossa mekko on päälläni. Tällä kertaa en siis sovittanut mekkoa,  mutta se ehditään vielä tekemään, kunhan mekko on oikeissa mitoissa. Toinen mekkoteemamme oli morsiusneidon mekko, jota surffailimme netistä Pinterestin sekä monia nettikauppojen sivuilla. Haimmekin yhdessä vähän suuntaa sille, millainen mekko voisi olla ja oli hienoa huomata, miten samoilla linjoilla olimme! Ehkä tärkeimpinä elementteinä puhuimme mekosta, joka on noin polvimittainen (tai vähän yläpuolelle tai takaa pidempi), mahdollisesti olkaimeton, ehkä sydänpääntiellä, ylhäältä istuva ja helmasta kesäisen liehuva. Vahvana värivaihtoehtona on vaalenapunainen. Mekko voisikin olla jotain tähän tyyliin:


Jokin hento ja kaunis mekko, sopivasti sekä minuun että kaasoihin yhdistyvä. Etsintä kuitenkin vielä jatkuu ja ollaan kumpikin todella innoissamme molempien mekoista! :) Mekkokatselun ohella näytin morsiusneidollemme hääjuttuja aina kakkukoristeesta pöytäkoristekokeilukuviin ja paikkakorttiaskarteluihin. Puhuttavaa riitti ja oli ihanaa päästä yhdessä katsotaan tätä kaikkea ja hakemaan hään tuntua. Kun saimme hääjutut katsottua, siiryimme vielä viettämään iltaa yhdessä sulhasenkin kanssa rennosti herkkujen ja leffan äärellä. Tälläisiä rentoja, positiivisia ja unelmoinnintäyteisiä hääideointipäiviä todella tarvitsee ja niistä jää pitkäksi aikaa hyvä fiilis. Suosittelenkin kaasojen ohella jokaiselle morsiamelle myös morsiusneiton kanssa teemailtojen pitämistä, ne on ihan parhaita! Seuraavaa kertaa siis odottelemaan :) <3

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mitä kaikkea sormuksen teettämiseen kuuluu?

Meidän sormusten teettäminen jatkuu Hanna K design & jewellery -kanssa ja minun on ihan pakko myöntää, että alan jo kuumeisesti odottaa hetkeä, jolloin sormukset ovat oikeasti valmiit, sillä joka käynnin jälkeen olen enemmän sitä mieltä, että sormuksista tulee ihan mahtavia! Nyt oli siis kyseessä neljäs käynti sormusten tiimoilta ja avaankin seuraavaksi vähän tarkemmin, millaisia käyntejä sormuksen teettämisen tiimoilta olemme jo tehneet ja mitä on vielä edessä. Tässä siis kuvaus meidän sormusten suunnitteluprosessista tähän mennessä (eri kultasepillä voi olla erilaisia käytäntöjä, mutta tässä koottuna meidän kokemuksia).

1. Kultasepän etsintä ja sormuksen ideointi

Olin jo katsellut monia sormuksia, käynyt eri merkkien esittelyissä sekä häämessuilla sovittamassa sormuksia, mutten ollut löytänyt sitä juuri sopivaa ja minun kihlaani täydellisesti yhdistyvää sormusta. Myös sormusten hinta vähän kauhistutti. Luinkin useasta blogista sormusten teettämisestä ja lopulta päätin, että ainahan voi kokeilla. Niinpä etsin paikallisia toimijoita ja löysin yhden, joka vaikutti lupaavalta. Yhteydenottoni jälkeen sovimme nopeasti tapaamisen heinäkuun alkuun, jossa vierähtikin yli tunti ihan vain ideakuvien pohjalta keskustellen, vaihtoehtoja punniten, sormusmalleja fiilistellen ja sitä kautta prosessia käynnistellen. Emme varsinaisesti päättäneet muuta kuin sormuksen materiaalin ja kivityylit, joita tosin pystyi muuttamaan myöhemminkin. Vielä ei myöskään tarvinnut tehdä lopullista ostopäätöstä. Lue ensimmäisestä käynnistä tarkemmin täältä.


2. Sormussuunnitelmien näkeminen ja muokkaaminen

Toisella tapaamiselle, elokuun lopulla, pääsimme näkemään suunitelmat, joita kultaseppämme oli tehnyt ensimmäisen keskustelumme ja ideasormusten pohjalta. Hän oli siis piirtänyt reaalikokoisia malleja useita vaihtoehtoja, joiden pohjalta lähdimme keskustelemaan muutoksista (osa kultasepistä tekee tämän virtuaalisen mallinnusohjelman kautta). Minulle oli todella hankalaa osata nähdä tällaisesta pienestä lyijykynäkuvasta millainen sormus todellisuudessa on, mutta keskustelujen tarkentuessa aloin vähitellen luottaa siihen, että kyllä tästä hyvä sormus vielä saadaan. Tällä kertaa keskustelimme siis tarkemmin kivien kooista, sivukivien asetteluista sekä pienemmistä yksityiskohdista. Samalla keskustelimme myös alustavaa hinta-arviointia ja päätimme jatkaa eteenpäin. Tarkempia fiiliksiä löytyy täältä.

3. Hopeiset mallisormukset ideoinnin tukena

Kolmannella tapaamisella syyskuun lopussa pääsimme sovittamaan hopeasta tehtyjä mallisormuksia. Minun sormukseeni oli tehty vähän jo suuntaa sivukivistä ja Mikolle sormuksen kuvioinnista. Olikin aivan mahtavaa päästä sovittamaan sormusta ihan oikeasti ja saada sitä kautta vielä varmistusta suunnasta. Tällä kerralla sain myös tunteen, että tästä tule jotain niin mahtavaa! Tämän kerran tavoitteemme oli nähdä, miten sormukset istuvat toistensa kanssa, varmistaa sormuksen paksuus sekä päättää, millaista hiontaa/kavennuksia (antakaa anteeksi epäammattimaiset käsitteet^^) haluan sormukseni runkoon. Tämä kerta oli minulle todella antoisa, sillä se varmisti tunnetta sormuksen onnistumisesta. Lisäksi pääsimme hiomaan jälleen lisää yksityiskohtia, pääasiassa runkoon liittyen ja varmistimme myös keskikiven koon. Lisää voit lukea täältä.

4. Lopullisen sormusrungon sovittaminen

Muutama päivä sitten kävimme sovittamassa tulevien sormustemme ensimmäisiä runkoversioita. Minua jännitti taas vähän, mutta samalla olin todella innoissani. Tarkoitus oli myös katsoa timantteja, mutta postin viivästysten takia ne eivät ehtineet tähän kertaan - ensi kerralla siis! Nyt keskityimme siihen, tuntuiko koko oikealta, olihan paksuus juuri sopiva, miltä rungon pyöristykset näyttivät, miten sormukset sopivat yhteen ja olivatko hionnat kohdallaan. Olin todella tyytyväinen, kuten Mikkokin :) Keskustelimme nyt myös ensimmäistä kertaa kruunusta ja kynsistä, jotka tulevat keskikiveeni. Pääsin siis näkemään erilaisia kruunumalleja ja päättämään niistä itselle sopivimman, jota vielä muokataan hieman minun sormukseen sointuvaksi ja sain myös päättää kynsien muodot. Minusta onkin ollut aivan ihanaa päästä hiomaan sormuksen jokaista yksityiskohtaa ja näin saan todella uniikin ja silmääni miellyttävän sormuksen :) Tarkensimme myös sivukivien kokosuunnitelmaa ja katselimme eri puhtauksisia timantteja sekä mietimme, minkä tasoista minä haluan. Vierailun päätteeksi jätin kihlani kultasepälle, jotta hän voi tehdä sivukivien istutuspaikat valmiiksi niin, että ne sopivat just eikä melkein minun kihlani kiviriviin :) Nyt sitten odotellaan seuraavaa kertaa ja kihlan takaisin saamista, mutta koska minulle on todella tärkeää, että vihki sopii kihlaan täydellisesti yhteen, jätin sormukseni hyvillä mielin, vaikka vähän orpo olo sitä ilman onkin^^ 


Tulevaisuudessa on siis edessä vielä ainakin pari vaihetta:

5. Timanttien valinta

Tarkoituksena on, että näen timantit ennen niiden paikoilleen asettamista, voimme vielä miettiä keskikiven korkeutta sekä pohtia timanttien puhtauksia. Myös Mikon sormuksessa mallataan timanttien oikeaa sävyä ja määrää. Oletettavasti tämä vaihe on ihan lähiviikkoina.

6. Sormuksen loppusovitus

Valmiiden sormusten näkeminen ja sovittaminen sekä mahdollisten pienten muutosten päättäminen.

7. Sormusten ostaminen

Viimeisenä tietysti valmiin sormuksen ostaminen ja kotiin vieminen hääpäivää odottamaan :)

Tavoitteena olisi, että sormukset saataisiin ennen joulua, vaikkei meillä mikään kiire olekaan, mutta olisihan tämä sormus jo ihanaa saada nähdä ihan livenä ja saada kotiin hääpäivää odottamaan. Meillä teettäminen on silloin vienyt noin puoli vuotta, mutta muutamassakin kuukaudessa ehtii usein hyvin. Meillä ei ole kuitenkaan ollut kiirettä, joten olemme antaneet kultasepän edetä rauhassa ja tehdä kiirellisempiä tilauksia ensin. Tämän kokemuksen pohjalta voin sanoa, että minusta teettäminen on ihan mahtavaa! Kultasepällä on nimittäin ollut meille ihan niin paljon aikaan, kuin vain olemme tarvinneet, hän on neuvonut meitä jokaisessa yhtyiskohdassa, lähtenyt suunnittelussa meille tärkeistä asioista liikkeelle ja onhan se hienoa, että näin voi tukea paikallista käsityötä samalla vielä säästäen ja saaden laadukkaan uniikin vihkisormuksen. Ja niille, joita ihan jokaisen yksityiskohdan miettiminen ei tunnu omalta, ei se sormuksen teettämisessä ole pakollista, vaan jos on heti suunnitelmaan tyytyväinen, voidaan hyvin mennä myös sen mukaan ja silloin myös tapaamiskerrat varmasti vähentyvät. Tämä on kuitenkin ollut meille hyvä rytmi suunnitella sormuksia En millään malttaisi odottaa, että sormus on valmis! <3

Jos teillä muilla on kokemuksia sormusten teettämisestä ja teettämisen vaiheista, olisi ihanaa, jos jakaisitte niitä myös tänne :)

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Hääfiilistä digilehdistä

Kokeilin tällä viikolla ensimmäistä kertaa häälehden lukemista verkon kautta ja tutustuin sitten heti samalla kertaa kahteen lehteen^^ Olen siinä mielessä aika perinteinen, että pidän perinteisen lehden selailusta, kuvien fiilistelystä ja siitä, miten lehteä voi lukea vaikka kalliolla istuin. Lisäksi pidän siitä, että saan merkitä lehtiin minusta parhaita ajatuksia ja vaikka leikellä omaan häävihkoon juuri meille sopivimmat ideat. Perinteinen lehti tarjoaa myös pienen tauon pois laitteiden ääreltä. Mutta entä sitten, kun lehti unohtuu kotiin tai sen mukana kuljettaminen tuntuu hankalalta (jotkun häälehdet on jo todella paksuja!)? Silloin olisi aika kätevää, että hääfiiliksiin voisi palata myös koneen ääreltä - minulla ainakin opiskelija on kone liki aina mukana :) Lisäksi, jos omistaa esim. padin, niin myös sen kanssa on aika helppoa liikkua tai vaikka selailla lehtia matkustuksen ohella. Päätinkin tutustua, millaista digihäälehden selailu verrattuna perinteiseen lehteen voisi olla.


Perinteinen ja aina yhtä ihana Häät-lehti oli ensikosketukseni häädigilehtiin tai oikeastaan olen aika vähän lukenut muitakaan digilehtia :D Hääaihe jos joku inspiroi kokeilemaan jotain ihan uutta! Tämä lehti on minulla myös ihan tilattuna lehtenä, mutta ajattelin, että sitä voisi olla mukava katsella myös verkon kautta, jos ei muista aina ottaa itse lehteä mukaan. Olin ehkä aluksi jopa vähän epäileväinen, voinko edes innostua tällaisesta digilehdestä, mutta kun pääsin lukemisessa vauhtiin, aloin pian ymmärtää, miksi osa lukee pelkästään digilehtiä! Tämä lehti on tosiaan mukana kulkemisen ohessa todella kätevä myös siinä mielessä, että sen sisällysluettelosta voi suoraan klikata kiinnostavaa otsikkoa ja juttujen kuvia voi suurentaa sekä sitä kautta katsoa tarkkoja yksityiskohtiakin :) Tämä lehti on myös ihan saman sisältöinen kuin perinteinenkin lehti, eli mitään ei siis menetä, jos vaihtaa digilehteen, mikä vain kenellekin sopii. Toisaalta perinteisessä lehdessä on minusta ihanaa se, että se ei huku netin maailmaan, vaan sitä voi katsella aina pöydällä, muistaa ja fiilistellä sen juttuja ja sitten kun ei lehteä enää itse tarvitse, sen voi antaa seuraavalle morsiamelle. Minusta digilehti olisi kuitenkin hyvä täydennys ja lisä perinteisen lehden rinnalle. Samalla myös säästettäisiin paperia sekä tilaa, mitä lehtipinojen säilöminen vie.


Selailin myös häämuotia digilehden kautta ja tämän aiheen ympärillä pidin digilehdestä ehkä hippusen enemmän, sillä suuret kuvat häämekoista pääsevät todella edukseen koneen ruudulla! Erityisesti huomasin jumittuvani eri hääliikkeiden aiheisiin, fiilistelemään saman tyylisiä mekkoja, kuin mikä minulla odottaa käyttöpäivää :) Lisäksi tässä lehdessä löytyy linkki Kaunein hääpuku 2016 -äänestykseen, jossa on huima palkintokin tiedossa! (äänestykseen pääsee täältä) Pidin lehdessä erityisesti jutusta, jossa kerrottiin lyhyistä häämekoista, sillä jos minulle tulisi vaihtomekko, voisin hyvin kuvitella vaihtavani sen lyhyempään, mutta kuitenkin toista mekkoani henkivään häämekkoon, tai jos menisin naimisiin ulkomailla, voisin hyvin nähdän itseni kauniissa vähän lyhyemmässä häämekossa. Lisäksi luin sulhasen puvuista, meillä kun tämä on kovan mietinnän alla juuri nyt ja taisin minä vielä uppeutua hääkenkiinkin jajaja :D

Digilehdissä on siis paljon hyvää ja jokaiselle löytyy varmasti se omin tapa lukea lehtiä ja fiilistellä hääaiheita. Siksi minusta olisikin ihan parasta, että jokaiselle olisi se oma vaihtoehto, josta sitten valita se sopivin. Tai jos vaikka jo lehden ostaessa saisi digitunnukset, jolloin voisi sitten joko lukea itse lehteä tai välillä pureutua keskeneräisen jutun maailmaan koneen kautta, voisiko toimia? Tietysti olisi myös hyvä, että pelkän digiversionkin voisi ostaa ihan suoraan. Minä näen molemmissa omat hyvät puolensa, minkä takia löydän itseni välillä digilehden syövereistä, välillä sohvalta syventyneenä perinteisen lehden sivujen syöveireihin - ja taidan jatkossakin suosia molempia :)