sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Millaisia musiikkiesityksiä häihin?

Olen alkanut jo alustavasti pohtia, millaista musiikkia haluaisin meidän häihin. Minulla on itsellä vuosien musiikkiharrastustaustaa, joten haluan ehdottomasti sekä kirkkoon, että hääjuhlaan livemusiikkia, mutta olen pohtinut, tahdonko bilebändiä vai enemmän akustisia esityksiä. Tällä viikolla rohkaistuin kysymään opiskelukaveriltani, kitaraa soittavalta mieheltä, haluaisiko hän mahdollisesti esiintyä häissämme - ja hän on muuten aivan loistava laulamaan ja soittamaan! Lisäksi minulla olisi mielessä muutama ihana kappale, jotka sopisivat todella hyvin soitettaviksi kitaralla. Hän vastasi, että tulisi esiintymään häihimme todella mielellään ja olin käsittämättömän innoissani! Nyt siis ollaan alustavasti sovittu, että saisin ainakin kitaramusiikkia mahdollisesti sekä kirkkoon että hääjuhlaan ja aina on mukavampaa, kun esiintyjä on entuudestaan tuttu!

Toisena musiikkiesiintyjänä minulla on mielessä toinen kaasoni, joka soittaa saksofonia ja todella hyvin soittaakin. Haluaisin mahdollisesti myös hänet soittamaan ainakin hääjuhlaan, riippuen paljonko esityksiä kirkkoon saadaan hyvin sovitettua vihkikaavan lomaan. Näin meidän häissämme olisi siis ainakin kitaran soittoa ja laulua sekä saksofonin  soittoa ja mahdollisesti kaasoni voisi ottaa myös jonkun kaverinsa mukaan soittamaan duettoa.  Yksi mahdollisuus on myös pyytää jonkinlaista lauluyhtyettä oman harrastuskuoroni kokoonpanosta esiintymään.

Toinen kaasoni kyseli minulta kuitenkin bändistä ja en ole vielä aivan varma, haluanko bilebändiä vai en. Pidän kyllä todella paljon livemusiikista, mutta tarvitseeko muiden esityksen oheen enää bändiä? Ja voisiko illan tanssimisen taustalla soida hyvistä kaiuttimista bändin sijaan soittolista? Onneksi päätöksiä ei tarvitse tehdä nyt ja kokonaisuuteen vaikuttaa varmasti myös se, millaisia akustisia esityksiä ja montako lopulta häihin muotoutuu. On kuitenkin ihanaa, kun jotkin asiat alkavat jo näinkin hyvissä ajoin loksahdella paikoilleen ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku tuntiksikn jonkun hyvän bilebändin, jonka saisi kohtuu hintaan esiintymään!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Miehellekin sormus

En ole vieläkään toipunut viikonlopun sormusesittelystä, palaan jatkuvasti ajatuksissani ihanimpiin sormuksiin ja selailen ottamiani kuvia - yritähän siinä sitten keskittyä opiskeluun ^^ Minä sain siis viikonloppuna sovitella ihania timanttisormuksia ja pohtia itselleni sopivaa vaihtoehtoa, mutta Sandbergin mallistosta ei löytynyt miehille muunlaisia malleja kuin sileitä sormuksia. Aloinkin tänään surffailemaan netissä ja etsimään miehille sopivia sormuksia, joissa olisi jonkin verran paksuutta sekä jotain hillittyä kuviota. Ostimme Mikolle kihlasormukseksi titaanisen sormuksen, jonka kuva löytyy kihlajaiskuvista ensimmäisen päivityksen yhteydestä, mutta olemme pohtineet, että hankimme ehkä hänellekin häiden tullen uuden sormuksen, sellaisen ihan täydellisen, joka on toivottavasti valkokultaa ja jota Mikkokin jaksaa ihailla loppuelämän - jos miehet nyt sormusten ihailua harrastavat :D

Miesten sormusten metsästäminen ei ollutkaan ihan helppoa. Päädyin kuitenkin Kalevalakorun sivuille, josta löysin monia hyvännäköisiä vaihtoehtoja. Kavevalakoruissa on hintaa, mutta ne ovat Sandbergin tapaan suomalaisia, joten minusta olisi mahdollisuuksien mukaan hienoa suosia kotimaista suunnittelua ja tuotantoa. Löysin sieltä muun muassa tällaisia sormuksia:

Aarni-sormus 

Huurre-sormus 

Vaasan sormus 

Luoto-sormus

Kalevalankoruissahan on myös se ihana puoli, että monia sormuksia saa monessa eri materiaalissa, niistä voi jokainen valita juuri sen itselle parhaiten soveltuvimman.

Valmiin sormuksen ostamisen lisäksi olemme Mikon kohdalla miettineet, että teettäisimme hänelle sormuksen. Minusta olisi ajatuksena ihanaa, että nykyinen Mikon kihlasormus voitaisiin sulattaa osaksi sormusta ja näin sitä sormusta ei tarvitsisi jättää käyttämättä, vaan se olisi ikään kuin aina mukana osana vihkisormusta. Näin ollen sormus voisi olla pääasiassa valkokultaa ja siinä voisi olla vaikka tämän sormuksen titaanista tehty raita tai kuvio. Täytyy vain alkaa selvittelemään, missä sormuksen voisi teettää ja minkä hintaista se mahdollisesti olisi. Minusta on kuitenkin kokonaisuutena tärkeintä, että kumpikin löytävät unelmiensa sormukset, joita haluavat pitää koko elämänsä, ja en haluaisi enää häiden jälkeen vaihtaa vihkisormuksia, sillä juuri sinä tärkeänä päivänä sormeen laitetussa sormessa on vain sitä jotain erityistä. 


lauantai 15. marraskuuta 2014

Sandbergin sormusesittelyssä

Näin muutama viikko sitten Kuopion Matkuksessa käydessäni Timanttisten ikkunassa kyltin, jonka mukaan 15.11. siellä järjestetään Sandbergin timanttisormusesittely. Koska kihlasormukseni on Sandbergin Kassiopeia 2 M-47W, olen pohtinut, että haluaisin ehkä saman valmistajan vihkisormuksenkin, onhan Sandberg laadukas suomalainen merkki ja ainakin silloin sormukset täydentäisivät hyvin tosiaan. Tämä siis oli syyni lähteä tähän timanttisormusesittelyyn ja samalla sain jälleen hyvän syyn fiilistellä häitä. 

Saapuessamme Matkuksen Timanttiset liikkeeseen liike oli ihan tyhjillään, joten pääsin suoraa juttelemaan asiantuntijan kanssa sormuksista ja saman tien laittamaan niitä myös sormeeni. Myyjä huomasi heti, että edellinenkin sormukseni on Sandbergin ja lähti hyvin ennakkoluulottomasti ehdottelemaan minulle erilaisia vahtoehtoja sen rinnalle - mikä oli todella hyvä, sillä lähdin etsimään jotain ihan muuta mihin lopulta ihastuin :D Ja sain todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua, sain sovitella kaikkia mahdollisia sormuksia ilman kiirettä ja myyjä kertoi minulle sormuksista kaiken, mitä vain halusin tietää. Ajattelin liikkeeseen mennessäni, että etsin kihlasirmukselleni kaveriksi sormusta, jonka timantit ovat hieman isommat kuin tässä,  mutta olen aina sanonut kaikille, että en missään nimessä halua sormusta, jossa on keskellä yksittäinen timantti, se ei ole minun tyyliseni. Myyjä kuitenkin antoi minulle sovitettavaksi juuri sellaisen ja kuinka ollakkaan, ihastuin tähän malliin saman tien, eikä tälle ihastukselle näy tulevan loppua. Sovitin myös kolmen vierekkäisen timantin sormusta, mutta en ollut siihen yhtä ihastunut kuin yhden kiven sormuksiin - sovittaminen voi siis muuttaa kaiken! Lisäksi sovittelin oman oman sormukseni rinnalle kahta muuta sormusta ja pidin myös tällaisista symmetrisistä kolmen sormuksen vaihtoehdoista.

Liikkeestä lähdettyämme olin aivan haltioissani ja ihastuksissani, miten kauniita sormuksia onkaan olemassa ja pyörittelin kaikkia vaihtoehtoja innoissani päässäni. Seuraavat päivät onkin omistettu sormusunelmoinnille! Sain mukaani esitteen, josta ympäröitiin suosikkini, joten muistan myöhemminkin, mistä pidin eniten. Tässä vielä muutamien suosikkisormusteni kuvia, ehkä joku näistä on joskus minun <3

Kuvan mukainen sormus oli mielessäni liikkeeseen astuessa ja vaikka sormus olikin todella kaunis, se ei tuntunut ihan omimmaltani sormessa.


 Aluksi sovitin kihlasormukseni kanssa samaan sarjaan Kassiopeia 2 kuuluvaa M-574 sormusta sekä toista kihlasormukseni kanssa samanlaista sormusta.

 Myös sileä yhden tilantin sormus näytti kauniilta, mutta kolmen sormuksen sovittelun jälkeen jäin kaipaamaan tähän yhdistelmään vielä jotain lisää.

 Tässä on jälleen kihlasormukseni kanssa samanlainen sormus yllä sekä välissä Aamukaste 1 sarjan timanttisormus.

Lopuksi vielä Aamukaste 2 sarjasta V-238-7 valkokultaisena. Tämä sormus oli mielestäni sen verran näyttävä, että se ei kaivannut enää kolmatta sormusta. :)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hääpäivä ja -paikka

Tänään siitä tuli vihdoin totta, eli saatiin lopullinen tarjous Tahkon Golden Resortista ja varattiin paikka meille! Nyt meidän hääpäivä on siis päätetty, me mennään naimisiin 6.8.2016! <3

Mutta aloitan kertomalla siitä, kun käytiin Mikon kanssa muutama viikko sitten tutustumassa tähän  hääpaikkaan. Tila on siis Tahkon lähellä, golf-alueen päärakennuksessa, jota ympäröi kaunis vihreä nurmikko, pieni lampi sekä tyylikkäät huvilat ja paritalot. Löysin tilan jo kesän aikana netistä etsiessäni Kuopion läheltä potentiaalisia hääpaikkoja, jonne mahtuisi noin 100 ihmistä samaan tilaan ja paikka olisi meidän tyylinen. Tämä sitten löytyi ja kuvien turvin oltiin sinne yhteydessä ja sovittiin tapaaminen. Meidän yllätykseksi ensi kesä oli jo aivan täynnä ja kesälle 2016 oli myös jo varauksia - varaus oli siis tehtävä nyt!

Menimme hyvissä ajoin paikan päälle ja ihailimme siistiä ja rauhallista ympäristöä, Päärakennukseen mennessämme tapasimme tilaa esittelevän henkilön sekä keittiömestarin, joiden kanssa istuimme yhden häätilan pöydän ääreen keskustelemaan hääpaikasta ja meidän toiveista tuoreen suklaakakun ja jäätelön kera. Ensin kävimme keittiömestarin kanssa ehdotelmaruokalistan läpi ja sain esittää kaikki kysymykset, joita olin etukäteen suunnitellut kaasojeni kanssa kysyttäväksi :) Ja samalla henkilökunta oli hyvin myötämielinen meidän toiveiden suhteen, tuli siis sellainen olo, että saadaan tehdä juuri sen näköiset häät kuin olemme aina toivoneet. Ruokapohdintojen jälkeen keskustelimme myös tilasta, sen koristeita, hinnoista sekä kaikesta mieleentulevasta aina tuolihuppuihin asti :D Lopuksi vielä kiersimme rakennuksen, huvilan (jossa meidän on tarkoitus majoittua ilmaiseksi koko viikonloppu) sekä paritalohuvilat, joissa vieraamme voivat majoittua. Iso plussa siis oli myös se, että majoitus löytyi aivan hääpaikan vierestä ja oman hääyömme saisimme veloituksetta.

Meillä molemmilla jäi todella hyvä kuva tästä paikasta ja päivä päivältä tarjousta odotellessa meistä tuntui yhä enemmän siltä, että tämä paikka on täydellinen meidän häille. Yritin löytää netistä muiden kokemuksia paikasta, mutta sen uutuuden takia niitä ei oikein löytynyt. Luotimme kuitenkin omaan ensivaikutelmaamme, joten nyt kun tarjous vihdoin tuli, päätimme, että tämä paikka on meidän! Nyt kaikki on jotenkin virallista ja kaikelle tälle suunnittelulle on päivämäärä - hui :D Ihanaa päästä suunnittelemaan pöytäkoristeita ja tilan laittamista nyt, kun paikka on tiedossa ja pyödätkin mitattu. Ja tähän tilaan mahtuisi jopa 200 ihmistä samaan huoneeseen, joten meidän vieraat mahtuu sinne oikein hyvin. Samalla tilaan rakennetaan (kuuluu vuokraan) bändilava ja tanssilattia häiden ajaksi, sekä voidaan itse järjestellä tilan sohvista rentoutumisnurkkaus myös osaksi tilaa. Ja leikkipaikka lapsillekin löytyy ja tietenkin tarjoilijat, liinat ym. kuuluvat kaikki pakettiin. Tässä vielä varsinaisen juhlatilan linkki (näkyy, kun klikkaa juhlakattaus vasemmasta ylänurkasta) ja joitain kuvia, joita netistä löysin, mutta parhaan kuvan paikasta saa linkkien kautta :) Kaikki tuntuu nyt todelliselta, ihanaa!



lauantai 8. marraskuuta 2014

Häät aina mielessä

Niin sen varmaan kuuluukin mennä, että kun häitä päättää alkaa suunnittelemaan, niin sitten ne myös pyörivät koko ajan mielessä ja kaikki ympärillä tapahtuva tuntuu liittyvän häihin - niin ainakin minulla :) Ihan sama minne menee ja mitä on katselemassa, niin aina sitä huomaa ajatusten pyörivän hääjutuissa ja onhan se oikeastaan aika ihanaa. Tänään nimitäin surffailin netistä hieronta paikkaa Kuopiosta ja kuinka ollakkaan, löysin itseni katsomassa hääkampauksen ja meikin yhteishintaa! Mutta tämä hinta yllätti, sillä alustavasti ollaan budjetoitu mun meikkiin ja kampaukseen 200e, mutta ainakin tässä paikassa koekampauksen ja -meikin sekä tietty oikean meikin ja kampauksen sai yhteishintaan 140e, ei siis paha. Ensimmäinen ajatus mikä tämän jälkeen tuli mieleen, oli "ihanaa, nyt on varaa käydä kasvohoidossakin" :D Kunhan ensiviikolla saadaan lopullinen tarjous meidän potentiaalisesta hääpaikasta, laitan tännekin alustavaa budjettia - ja tietysti tietoa tästä meidän ihanasta paikasta!

Toinen vastaava tilanne tuli muutama päivä sitten Ikeassa kierrellessä, kun yhtäkkiä löysin itseni tutkimassa pieniä orkkideoja, tosin nämä kukat eivät olleet oikeita. Orkideat olisivat nimittäin yksi ajatus mahdollisista pöytäkukista, ne kun ovat herkkiä ja kauniita, mutta oikeita kukkia kyllä haluaisin sitten lopullisiksi pöytäkoristeiksi. Lisäksi orkideoja on violetin eri sävyissä aivan ihania, ja ne ovat jo sen verran näyttäviä, että ne sopisivat hyvin pöydän pääkoristeeksi, etenkin pyöreisiin pöytiin. Pitää siis jatkaa katselua!


tiistai 4. marraskuuta 2014

Leikekirjan kansinäpertelyä

Haluan pitää blogini ohella perinteisellä tyylillä leikekirjaa kaikista ideoista ja ajatuksista häihin liittyen, sillä nautin käsin näpertelystä ja haluan jonkun paikan, johon merkitä idea välittömästi ylös, kun jotain uutta pulpahtaa mieleen, Vihko onkin jo hyvällä alulla, sillä ensin kirjoittelin ja liimailin siihen kaikkea kihlajaisiin liittyvää ja nyt olen hahmotellut jo häiden ideointisivua sekä alustavaa bubjettia ja to do -listaa. Ainoana ongelmana on ollut vihkon kansi, eihän hääunelmointivihkon kansi vaan voi olla musta! Tänään sain siihen vihdoin idean, kun sähköpostiini tipahti Ifolorin happy hour -tarjous. Tartuin kerrankin tällaiseen mainokseen ja päädyin selaamaan kuvia minun ja Mikon yhteiseltä taipaleelta aina tähän päivään asti - ja paljon kuvia löytyikin ja ehkä muutaman ylimääräisen tilasinkin :D  Ideani on siis koota vanhoista valokuvista, romanttisista ja meitä kuvaavista kuvista, häävihkoon kansi, joka virittää heti oikeaan tunnelmaan ja ehkä väliin mahtuu muutama sydänkin fiilistä korostamaan^^ Ja samalla löysin monia kuvia, joita en eden muistanut omistavani, joten selailu ehdottomasti kannatti.

Samalla heräsin miettimään, mikset tätä ideaa voisi käyttää myös häissä, esimerkiksi vieraskirjan kannessa? Tai jos häihin tekisi kuvakirjan parin yhteisestä matkasta vieraille nähtäväksi ja hyödyntäisi siinä ideaa vanhoista yhteisistä kuvista? Ja miksei kuvia yhteisen matkan varrelta voisi myös laittaa ihan koristeidenkin sekaan pöytiin tai seinille?

Tässä muutama lempparikuvani yhteisiltä reissuilta Suomesta ja ulkomailta fiilisteltäväksi 
(häiden teemaväritkin korostui näissä sopivasti:) )




maanantai 3. marraskuuta 2014

Häälehden selailua

Häälehden tilaaminen oli ehkä paras idea aloittaa hääsuunnittelu! Etsin toivottamana heti kihlautumisen jälkeen kaupasta häälehteä, mutta löysin kovan kiertelyn jälkeen yhden englannin kielisen lehden, jonka lukeminen on kuitenkin vasta aluillaan. Onneksi hyvä ystäväni, joka on myöskin kesän 2016 morsian, vinkkasi minulle mahdollisuudesta tilata häälehti suoraan kotiin häät.fi -sivustolta. Ja miten ihanalta tuntuikaan saada ihka oikea häälehti käteen pari viikkoa sitten ja päästä tutustumaan sen huikeisiin ideoihin!

Tänään selailin tarkemmin häälehden mukana tullutta hääkokoelmaa, joka on täynnä toinen toistaan ihanampia kortti-ideoita, pyötäkoristeita ja pieniä yksityiskohtia. Ja minä kun rakastan korttien askartelemista sekä pieniä yksityiskohtia, en olisi meinannut millään malttaa lopettaa lehden selaamista ja merkkasinki värikkäillä muistilapuilla todella monta sivua, joihin aion vielä palata^^ Mutta mikäs sen ihanampaa, kuin aloittaa näin hyvissä ajoin häiden fiilistely ja kehitellä ideoita, joita voi sitten lähempänä tarpeen tullen karsia. Erityisesti innostuin save the date -korttimalleista, sillä olen jo hetken aikaa miettinyt, että haluaisin sellaiset lähettää. Vaikka niitä ei välttämättä tarvisi, ne ovat minusta ihana idea herätellä hääfiilistä jo vuosi ennen häitä. Lisäksi ne auttavat vieraita suunnittelemaan lomat ja omat reisunsa hääpäivä huomioiden hyvissä ajoin. Katseeni kiinnittyi monista save the date -korteista sellaisiin, joissa teksti tulee kuvan päälle tai kuva oli hyvin hallitsevassa osassa korttia. Ihanan yksinkertainen ja helposti toteutettava, mutta näyttävä idea! Nämä olivat omat suosikkini:



Save the date -korttien ohella aloin pyörittelemään ajatuksia muista oheistuotteista ja meinasin innostuneita ideoilla jakaessani tylsistyttää tulevan sulhaseni kokonaan :D Piti siis kirjoittaa niistä tänne! Pöytäkoristeitakin olen jo alustavasti pohtinut ja huomioini kiinnittyikin pöydän yksityiskohtiin, erityisesti nimikoituihin servetteihin, jotka olivat minun ykkössuosikkeja tästä lehdestä, ne on laitettava harkintaan ehdottomasti! Ja löytyi vielä meidän värissäkin! Lisäksi sain itselleni kokonaan uuden idean kertakäyttökameroista, joita voisi laittaa jokaiseen pöytään ja sitä kautta saisi vielä enemmän ja ehkä aidompia kuvia vieraista koko juhlan ajan. Myös nimikoitu maljakko ja ihanan romanttinen nimikyltti kiinnittivät huomioni. Miten paljon kaikkea ihanaa häihin liittyvää onkaan olemassa! 






lauantai 1. marraskuuta 2014

Kihlajaiset


Ajattelin kirjoitella näin aluksi meidän kihlajaisista ja niiden valmistelusta, koska niistä ei ole kuin ihan hetki vasta aikaa. Kihlajaispäiväksi valikoitui 27.9.2014, melkein tasan kuukausi oikeasta kihlautumispäivästämme, koska siihen mennessä ehdimme tehdä kaiken tarvittavan, kutsua kaikki vieraat ja ennen kaikkea päivä sopi meidän molempien perheille parhaiten. Heti kosinnan jälkeen siirryinkin siis suunnittelemaan kihlajaisia, jotka olisivat meidän ensimmäiset yhteiset juhlat! Minulla ei ollut kokemusta kenenkään muun kihlajaisista, joten suunnitettelussa kyselin neuvoa kokeneemmilta tutuilta :)

Meille ei tuntunut luontevalta valita mitään erityistä teemaa kihlajaisiin ja häiden teemaväriä halusimme myös vähän säästellä, joten päädyimme suosimaan syksyistä viininpunaista ja vaalean ruskeaa kattauksessa. Koko juhla toteutettiin pääasiassa molempien perheiden talkoovoimin ja vieraiksi päätettiin kutsua kummankin läheiset sukulaiset aina serkkuja myöten, kun kaikki eivät kuitenkaan pääsisi paikalle muutaman viikon varoitusajalla. Ja tietenkin kaikki tärkeimmät kaverit haluttiin myös mukaan. Minä rakastan korttien askartelemista, joten halusin ehdottomasti lähettää jokaiselle vieraalle itse tehdyn kutsukortin, tosin tiuakan aikataulun takia päädyin yksinkertaisiin, mutta meidän näköisiin kutsuihin, joista tuli lopulta tällaiset:


Seuraavaksi suunnittelimme tarjoilun ja päätimme pitkän matkan vieraiden takia tarjota ensin hieman suolaista ja sitten makeampaa. Suolaiseksi ruuaksi valitsimme salaattibuffetin, josta jokainen saisi ottaa juuri sitä, mitä itse halusi, patongilla ja rieskalla sekä erilaisilla levitteillä höystettynä. 


Makean pöydän kruunasi itse tehty ja koristeltu Kinuskikissan ihanalla vadelma-daim-lime täytteellä ja täyteläisellä suklaakakkupohjalla tehty sekä valkoisella sokerimassalla täykakku, nam! Sen lisäksi saimme talkoovoimin tehtyjä Brownies-leivoksia ja keksejä juhlapöytään, herkkuja siis riitti.


Kihlajaispäivän aamuna hyvä ystäväni ja toinen kaasoni teki minulle kauniin nutturakampauksen ja valitsin omaksi juhlamekokseni jo viime vuonna Zazabellan nettikaupasta ostetun violetin mekon:



Päivään emme suunnitelleet muuta ohjelmaa kuin sen, että sukulaiset tulivat hieman ennen kavereita ja pidimme suolaisen ja makean kierroksen välissä vieraille tietokilpailun meidän yhteisestä historiasta. Tämän leikkimielisen tietokisan tarkoitus oli tutustuttaa kummankin sukulaiset meihin, osa vieraista kun tunsi vain joko minut tai Mikon. Tietovisa onnistui todella hyvin ja vierailla oli hauskaa arvaillessa mm. missä olemme matkustelleet yhdessä ja miten minua on kosittu :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Kokonaisuutena olimme todella kiitollisia, että kihlajaisjuhlamme onnistui hyvin, vieraat tuntuivat viihtyvän, sukumme tutustuivat vähän toisiinsa ja kaikille riitti ruokaa niin paljon kuin vain jaksoi syödä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti hääsuunnitteluja ja saamme olla todella onnellisia, kun meillä on näin paljon hienoja ihmisiä yhmärillämme apuna. Lähetimme vielä kaikille meitä muistaneille Ifolorin kiitoskortit syksyisestä kihlajaiskuvastamme.

Myös sormukset ehtivät onneksi tulla kaiverruksesta ennen kihlajaisia. Molempien kihlasormukset löydettiin Kuopion Timanttiset -liikkeestä ja minä valitsin omaksi sormuksekseni pitkän harkinnan jälkeen valkokultaisen Sandbergin Kassiopeia 2 :n ja Mikko päätyi titaaniseen hieman kuviolliseen sormukseen, sillä mieluista valkokultaista ei läytynyt. Oltiin kuitenkin ostoksiimme todella tyytyväisiä!



Tästä kaikki alkaa

Avopuolisoni kosi minua elokuussa 2014, jonka jälkein aloin innolla pohtimaan, millaiset olisivat juuri meidän kahden unelmahäät. Oikeastaan ehdin unelmoida häistä jo vähän ennen kostintaakin, mutta lupasin itselleni, että virallisesti saan suunnitella häitämme vasta, kun olemme kihloissa. Elokuussa tämä viimein tapahtui ja siitä lähtien olen selannut hääblogeja, hääsivuja sekä häälehtiä ja alkanut unelmoida meidän näköisistä häistä, meidän kahden unelmahäistä.

Aloittelin hääprosessia pyytämällä kahta hyvää ystävääni kaasoikseni ja kumpikin lähtivät innolla tähän tehtävään - ihanaa! Sen jälkeen ostin itselleni suuren vihkon, johon päätin alkaa kokoamaan kaikkea häihin liittyviä ideoita ja suunnitelmia. Vihkoon kirjoitellessani aloin kuitenkin pohtimaan, miksen tekisikin omaa hääblogia, toisten blogeista kun on ollut ja tulee olemaan paljon apua omassa hääideoinnissa, miksen siis jakaisi omiakin ideoitani muille? Tästä lähti ajatus perustaa oma hääblogi!

Vaikka häihimme on vielä vajaat kaksi vuotta aikaa, on ideointi ja unelmointi jo kovassa vauhdissa. Tervetuloa siis seuraamaan hääpohdintojani, ideoimaan kanssani kaikesta häihin liittyvästä sekä kulkemaan matkaa kohti kesää 2016 ja meidän kahden unelmahäitä <3 
Tästä tulee ihanat kaksi vuotta!

"How do you spell love?"

"You don't spell it ... you feel it."
-Winnie the Pooh